maanantai 28. lokakuuta 2013

Carrot cake

Hellou,

Myrskyistä maanantai-iltaa kaikille! Ulkona tuuli on jo yltynyt aika kovaksi, saa nähdä millaisen myrskyn se tänne tuo. No aika myrskyisästi tämä maanantai on muutenkin tuntunut menevän. Mutta eikös se niin mene että myrskyn jälkeen on poutäsää? Joten sitä odotellessa jaan teille hyvän porkkanakakun ohjeen.


Porkkanakakun ohje on hyvin pitkälti kopioitu Kalastajan Vaimon ohjeesta (kliklik), joten en ota siitä kunniaa itselleni, mutta hyvät ohjeet kuuluu jakoon, joten jos ei joku ole huomannut sitä tuolta saa sen nyt.
       
             
                                  Kaikki pohjaan tarvittavat aineet ja määrät löydät kuvasta.
Munat ja sokeri vatkataan keskenään vaahdoksi. 
Sekoitetaan mukaan öljy, porkkanaraaste, sekä vehnäjauho-sooda seos.

 Itse olen aiemmin tehnyt kakun aina irtopohjavuokaan ja paistanut noin tunnin 180 asteessa. 
Nyt tälläkertaa kokeilin työkaverini innoittamana tehdä sen pellille ja onnistui myös hyvin.
Ei tarvitse tällöin pitää ihan tuota aikaa vaan pellille tehtynä riittää melkein puolet tuosta ajasta.

Päälliseen laitan:
50g voita + 200g philadelphia maustamatonta tuorejuustoa + 2 tl vaniliinisokeria + 2 dl tomusokeria.

Tomusokeria laittaessa tarkistan maun, enkä sen määrää niin tarkasti mittaa. Sen verran että siitä tulee hyvää! :) Lopuksi levitä päällyste jäähtyneen kakun päälle.

Ja sitten kuvaa lopuksi valmiista piirakasta? Noh, vähän nolosti kävi tämän piirakan kanssa, nimittäin en todella muistanut kuvata sitä valmiina ollenkaan :D Ja viimeiset palat syötiin kun kahviteltiin appivanhempieni kanssa tänään. Joten minusta ei ole kauheasti ruoka-blogin pitäjäksi ;)

         
                                          - JS


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti