sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Irtiotto arjesta

Tämä viikonloppu menikin hujauksessa. Vietimme miehen kanssa laatuaikaa Helsingissä. Yövyimme hotelli Tornissa ja ensin päivällä kierreltiin vähän kauppoja ja illalla mentiin miehen sedän juhliin Katjanokalle.


Välillä pieni irtiotto tekee kyllä hyvää. Viimekerrasta onkin jo aikaa. Juhlien jälkeen menimme Torniin juomaan yhdet ja ihailemaan näköalaa. Oli kyllä onnistunut ilta!

Päivällä kun lähdimme kotia kohti, sain tahtoni läpi ja pyörähdimme ikeassa ;) Siellä oli taas kaikkea kivaa ja jotain pientä tarttui mukaan.
 (Koiramme pääkin näyttää päässeen kuvaan:). Poikamme täyttää 7-vuotta kesäkuussa ja jo niitä ajatellen ostin värikkäitä muovikippoja. Kaverisynttäreillä ajattelin että tarjoillaan jätskiannoksia ja noista kupeista on aika huoleton tarjoilla pienemmälle väelle. Mutta katsokaa tota lampun varjostinta! Ni-iin hauska pöllövarjostin joka oli pakko saada meidän pienimmän huoneeseen. Alla vielä kuva kasattuna!
Ostin myös mustavalkoista raitakangasta. Siitä tulee joko tyynyjä tai verhot leikkimökkiin. 



                               Nyt ei muuta kuin pää tyynyyn, työviikko taas edessä!!
                                                
                                                                - JS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti